Kotisatama-seurakunnan arvot

1. SUHDE JUMALAAN

Suhde Jumalaan muodostaa koko elämämme ja kaiken toimintamme ytimen. Jumala-suhteessamme haluamme olla rehellisiä, aitoja ja avoimia. Huolehdimme siitä Raamatun, rukouksen ja keskinäisen yhteyden avulla.

2. SUHDE IHMISIIN

Pidämme jokaista ihmistä arvokkaana ja tärkeänä. Tarvitsemme toisiamme oppiaksemme tuntemaan Kristusta ja itseämme ja löytääksemme oman paikkamme elämässä. Luomme rehellisiä, aitoja ja avoimia ihmissuhteita seurakunnassa ja sen ulkopuolella.

3. ARMO & TOTUUS

Jumala rakastaa meitä ja on armahtanut meidät Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi mekin armahdamme ja rakastamme jokaista lähimmäistä. Pyrimme kaikessa totuudellisuuteen, sillä vain totuus yhdessä armon kanssa (totuus Jumalasta ja itsestämme) tekee todellisesti vapaaksi.

4. LUOVUUS

Käytämme rohkeasti Jumalan meille antamia kykyjä ja lahjoja. Arvostamme kaikessa toiminnassamme mielikuvituksellisuutta, innostuneisuutta, oppimishalua ja jopa leikillisyyttä. Olemme vastuussa Jumalalle siitä, käytämmekö lahjojamme.

5. AJANMUKAISUUS

Uudistamme seurakuntamme toimintatapoja ja rakenteita tarpeen mukaan, koska elämme jatkuvasti muuttuvan yhteiskunnan ja kulttuurin keskellä. Olemme kehittyvä, innovatiivinen, ympäristöömme vaikuttava seurakunta.

6. OSALLISTUMINEN YHTEISKUNNAN JA LUOMAKUNNAN HOITAMISEEN

Tahdomme olla paraislainen seurakunta ja toimia eri tavoin myös Paraisten kaupungin hyvinvoinnin puolesta. Nautimme Jumalan meille valmistamasta luonnosta ja pyrimme antamaan panoksemme huolehtiaksemme siitä.