Suomi on ollut ”kristitty maa”. Kristillisten arvojen ja oppien perustalle on itsenäinen Suomi pitkälti rakennettu. Kun oli sota ja kansakunnan kohtalo vaakalaudalla, kehotti presidenttimmekin kansalaisia rukouksissa ja parannuksessa kääntymään Jumalan puoleen. Ja ihmeiden ihme: Suomi säilytti kuin säilyttikin itsenäisyytensä, ainoana Neuvostoliiton kanssa sotineena rajanaapurina. Lukuisat ovat ne tarinat rintamalta, joissa on kerrottu enkeli-ilmestyksistä ja muista ihmeistä, jotka auttoivat sotureitamme tuimissa taisteluissa.

Nykyisin en voi olla ihmettelemättä, miksi kansamme on aika kovaa kyytiä kääntänyt selkäänsä kristinuskolle. Mikä ihme evankeliumissa mahtaa olla vikana? Luulisi, että Raamatun sana, joka on osoittanut toimivuutensa sukupolvesta toiseen, otettaisiin yhä suurella halulla vastaan ja nautittaisiin kaikista Luojamme lahjoista riemulla. Mietitäänpä: Kun Raamattu kertoo ihmisen luodun Jumalan kuvaksi, niin onkohan tuo kovin huono asia? Ei ole, päinvastoin se antaa meille JOKAISELLE valtavan suuren arvon, ja se antaa meille tasavertaisuuden ihmisten välillä! Kun Raamattu opettaa, että jokaisen meidän elämällämme on Luojamme antama tarkoitus, niin eikö sekin ole aika olennaista ihmisen elämässä? Kun Raamattu opettaa, että mies ja nainen rakkaudessa ja kunniallisuudessa liittyvät yhteen, saavat lapsia ja perustavat perheen, jonka turvissa pienokaiset saavat varttua aikuisuuteen, niin onkos tämä oppi sitten kiero? Kun Raamattu kehottaa meidät avioliittoon ja pariuskollisuuteen, niin eikö siitäkin ole pelkästään hyviä seurauksia perhe-elämälle ja yhteiskunnalle? Kun Raamatun Jumala velvoittaa ihmistä rakastamaan ja huolehtimaan lähimmäisestään niin kuin itsestäänkin, niin ei luulisi siinäkään olevan valittamista. Kun Raamatun Jumala kehottaa meitä sekä hyödyntämään maapallomme resursseja että varjelemaan ympäristöämme, niin onko se sitten väärin? Ympäristönsuojelijana en löydä henkilökohtaisesti mistään sen parempaa motivaatiota luonnonsuojelutyöhön kuin Raamatusta: Jumala on valmistanut kaiken kauniin iloksemme, kuinka sitä tahtoisimme turmella? Ja sen lisäksi olemme kukin henkilökohtaisesti tilivelvollisia tekemisistämme Hänelle.  Sitten, Raamattu kehottaa meitä olemaan ahkeria ja tekemään työmme kuin Herralle, ei sekään kuulosta huonolta. Ja kun Raamattu antaa meille perspektiiviä tämän ajallisen elämämme taaksekin ja paljastaa meille ihania näkymiä Jumalan taivaasta, niin onko olemassa suurempaa lohtua ja rohkaisua kuolevalle ja häntä sureville? Kun evankeliumi Jumalan Pojan uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta lahjoittaa ahdistuneelle ja kuormitetulle ihmiselle sisäisen vapauden ja puhtaan omantunnon, ja antaa perusvalmiudet saattaa suhteet kuntoon myös lähimmäisten kanssa, niin onko siinä jotain mitä pitäisi hyljeksiä? Jos armoa ja anteeksiantamusta julistetaan, jotain jota muut uskonnot eikä maailma pysty meille rääkkääntyneille suomaan, niin onko tuo paha asia? ”Kuin nääntyväiselle raikas vesi on hyvä sanoma kaukaisesta maasta” (Snl 25:25).

Sanokaa minulle, mitä vikaa evankeliumissa on?

yst.terv. Petri